Ilona Niemi: Personae Aboenses
Ars Nova, Turku

Ilona Niemen kollaasitekniikalla toteutettu teoskokonaisuus Personae Aboenses on saanut inspiraationsa museon alueella asuneista ihmisistä ja tutuista turkulaisista 1500-luvulta nykypäivään. Suurikokoisissa hahmoissa yhdistyvät ihmiset, eläimet ja eri aikakaudet. Kuka on suosikkisi? Ulkoilmanäyttely on esillä toistaiseksi, ja sitä on mahdollista ihailla vapaasti museon ulkopuolelta käsin. Ilona Niemi kuvaa teoksissaan ihmisyyttä muiden lajien kautta. Hän on Yhdysvalloissa ja Skotlannissa kuvataiteen maisteriksi kouluttautunut kuvataiteilija, jonka teoksia on ollut esillä muun muassa osana ry…





