Aikamatkaseikkailu 1950 – Lapsuus ja nuoruus ennen, nyt ja tulevaisuudessa -erikoisnäyttely
Museo Leikki, Espoo

Aikamatkaseikkailu 1950 -erikoisnäyttely Museo Leikissä kutsuu astumaan aikamatkaajan alukseen ja lähtemään tutkimusmatkalle eri aikojen lapsuuteen. Tulevaisuudesta saapunut aikamatkaaja on vieraillut 1950-luvulla selvittämässä, millaista lasten arki tuolloin oli. Hän on kerännyt mukaansa tutkimusnäytteitä: leluja, esineitä, valokuvia ja muistoja lasten elämästä. Nyt hänen aikakoneensa on palannut menneestä ja laskeutunut Museo Leikkiin. Aikamatkaajan keräämät tutkimusnäytteet kertovat ajasta, jolloin lapsia oli paljon, he osallistuivat arjen töihin, kävivät kurinalaista koulua sekä leikki…





